lauantai 2. elokuuta 2014

Uudet haasteet

Kesä on kyllä ihanaa aikaa. Nautin auringonpaisteesta, lämmöstä, ja kaikesta, mitä kesä tuo tullessaan. Hyttysistä, mäkäräisistä, paarmoista ja amppareista en niinkään välitä, etenkään jos ne päättävät iskeä kiinni.
Kesä toi tullessaan tänä vuonna hiukan erilaista puuhaa, mitä yleensä olen saanut. Tänä vuonna me mieheni kanssa ostimme itsellemme omakotitalon. Pihastamme löytyi onnekseni marjapuskia muutamia, joihin kävin rastasverkotkin ostamassa, jotta varmasti saisimme itsekkin nauttia sadosta. Isohko omenapuu notkuu omenoista, joita näyttäisi olevan tulossa runsaasti. Ihanaa :)
Lapset ovat nauttineet uima-altaastaan, jossa ovat saaneet polskia niin paljon, kuin ovat halunneet. Vielä on hiukan remppaa jäljellä, mutta pian se tuleva muuttommekin koittaa ja pääsen järkkäilemään tavaroita omille paikoilleen. Samalla kauhulla mietin, miten paljon taas sitä lankaa löytyykään kätköistä, joiden olemassaolon olen kenties jo unohtanut ;) Edellisen kerran muuttaessamme neljä vuotta sitten sitä lankaa oli äitiyslaatikon (se ruskea pahvilaatikko, joka on äippäakkauksen suojana) verran tungettuna täyteen lankaa ja köytettynä teipillä kiinni ;) Nyt niitä lankoja on kaksi sängynaluslaatikollista + jokunen kerä enempikin jossain vaatehuoneen peränurkassa.. hups.. pitänee kiikuttaa niitä jo etukäteen jemmaan uuden kodin varastoon piiloon katseilta ;)

Lasten telmiessä takapihalla, millon uiden, milloin muuta touhuillen, olen mä istuskellut rappusilla tai muutoin pihalla neuloskellen villasukkaa..
Saa nähdä, millon valmistuvat, tai kenelle nuo jalkaan lopulta päätyvät. Aluksi ajattelin tehdä ne itselleni, mut mieli on vaihtunut useita kertoja jo matkan varrella. Typillistä minulle :)

Täällä on mulla ollut myös muutakin puuhaa. Sellaista, josta en juurikaan nauti. Alueella on etanoita, tai kotiloita, riesaksikin asti. Tiedätkö, miltä tuntuu, tai kuulostaa astua etanan päälle? Minä tiedän. Valitettavasti.
Noihin ei auta muu, kuin sitkeästi vaan noukkia kaikki pois ja tuhota ja toimittaa pois tontilta. Saa nähdä, millon ne viimein loppuisivat kokonaan.

Tässä erään iltapäivän saalis. Ja en siis noukkinut noita kovinkaan isolta alueelta, enkä kauaa. Noita on oikeasti paljon!

Ja oman talon myötä sitä saa opetella myös kukkien tunnistamista, kun mulla ei ole hajuakaan noiden kaikkien kasvien ja kukkien nimistä, tai muutoinkaan tietoa, miten mitäkin oikeasti kuuluisi hoitaa :)

Aurinkoista kesää kaikille lukijoilleni


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesä

Taas on vierähtänyt useampikin kuukausi ilman, että olen suonut tälle blogilleni ajatustakaan. Paljon on myöskin tapahtunut. Vuosi sitten olisi mieleni tehnyt kovasti julkaista päivityksiä useamminkin, mutta kokoaikainen pahoinvointi hillitsi kaikkea tekemistä. Aluksi ajattelin pahoinvoinnin olevan ohimenevää ja asennoiduin ajatukseen, et tuskinpa se kauaa kestäisi. Niinpä, kaikki on suhteellista. Olin tuolloin tehnyt vastikään testin, johon piirtyi kaksi toivottua pientä viivaa. Kolme kuukautta sit lopulta sain potea pahoinvointia ja oksentelua. Ja voin kertoa, että odotusta oli aikas vaikeaa pitää salassa juurikin tuon oksentelun vuoksi. Onneksi lapset olivat niin pieniä, etteivät osanneet ihmetellä, miksi äitin piti käydä tosi monta kertaa päivässä vessassa juttelemassa norjaa ;) Tuon pahoinvointini vuoksi olo oli jo todella heikko ja olin valmis kokeilemaan melkein mitä tahansa oloni helpottumiseksi. Sainkin sitten suosituksen kaveriltani pahoinvointirannekkeisiin, joiden teho perustuu akupunktiopisteisiin. Kieltämättä suhtauduin noihin rannekkeisiin todela epäileväisesti, enkä uskonut niiden tehoon alkuunkaan. Silti kävin ne apteekista itselleni ostamassa ja kappas, nehän oikeasti toimi! Ennen rannekkeita kun kävin sitä norjaa vessassa juttelemassa 7 kertaa päivässä, välillä enemmänkin, niin rannekkeiden myötä oksenteluja oli vain 1-3 kertaa päivässä. Eli toisinsanoen, nyt voin minäkin noita rannekkeita suositella muillekkin, ne tuntuu oikeasti tehoavan :) (ja tämä ei ollut maksettu mainos)
Lopulta sen 3 kk:n jälkeen sain jättää rannekkeet pois ja keskittyä odotuksen ihanuuteen. Viimein toukokuun alussa sain pienen, miltein viisi kiloisen, tyttären syliini. Nyt on jo ristiäiset vietetty ja pikkusisko on tullut isolleveljelle ja isollesiskolle todella tärkeäksi. Pikkuinen saa pusuja ja haleja osakseen joka aamu ja ilta ja monia monituisia kertoja myös päivällä. Ja jos vauva sattuu jokeltelemaan, juoksee ylpeä isosisko (2v) kovaa vauhtia ja huutaa "tutti!" :) Meidän pienokaisemme on iältään vasta 2,5kk, mutta silti hän jo treenaa kovasti masulleen kääntymistä (vielä on vain käsi hiukan tiellä) ja jokeltelee ja nauraa paljon sisaruksilleen ja kaikille, jotka vain haluavat hänen kanssa seurustella :)

Nyt on jo sukkapuikotkin kaiveltu esille ja neulomuksiakin on syntynyt. Neuloin odotusaikana pikkuisellemme sukat, jotka sairaalaankin mukaan pakkasin:



 Sukat näyttävät isoilta, kun nappasin ne just käytöstä suoraan kuvattaviksi :) Lankana oli seiskaveikan sateenkaari ja valkoinen kotikulta sukkalanka (3.25 bambut)

Ja koska olin tehnyt vauvalle sukat ja poikakin oli saanut vastikään uudet sukat, piti tietysti meidän Pikku Myyllekkin tehdä sukat. Ja koska hän on perinyt veljeltään villasukkia, eikä sinänsä olisi varsinaisesti ollut puutetta villasukille, päätin tehdä hänelle tyttömäisemmät sukat.. tai oikeastaan kahdetkin. Pitäähän sitä prinsessalla useammatkin sukat olla ;)

 

 Nallen kukkaketo (ruusu) löytyi jemmastani ja se päätyi olgakuviolla varustettuna Pikku Myyn sukiksi

  
Toisina sukkina Pikku Myy sai raidalliset sukat, joissa lankoina sateenkaari seiskaveikka ja kotikulta sukkalanka. Ja voin kertoa, että pieni neiti oli erittäin ylpeä uusista sukistaan ja niitä esiteltiin kaikille "Kato, äiti teki" :) 

Saatoin mahdollisesti jo aiemmin  kertoakkin, että meistä tuli jälleen kummeja pienelle pojalle. Alku vuodesta tekaisinkin pienelle kummipojallemme sukat, jotei pienet varpaat vain palelisi ja tämmöiset niistä tuli:
 Lankana oli kotikulta sukkalanka

Ja aiemmin kerroinkin, että tein siskoni tyttärelle ristiäislahjaksi vaunuihin peiton. Yritin selailla postauksia taaksepäin, mutten ainaskaan äkkiseltää kuvaa peitosta löytänyt. Joten tässä tämä peitto viimein on:

Naamakirjasta sain kanssa neulojalta (tai tässä tapauksessa virkkaajalta) ohjeen tuohon neliöön ja niin lähti virkkaaminen käyntiin :) Hiukan meinasi olla haastava projekti, kun tuota peittoa virkkatessani oli juuri tuo alkuraskauden pahoinvointi päällä, eikä olisi hirmuisesti innostanut virkata.. Mutta lopussa kiitos seisoo, taitaa joku sanontakin kertoa ja sain viimein peiton ajoissa valmiiksi ja pakattua lahjakassiin. Lankana käytin kotikulta sukkalankaa ja 3,5 koukkua.

Tiskikukkia on taas valmistunut, mut niistä en ole ede kuvia napannut. Tekeillä on myös itselle sukatkin, mut se brojekti on nyt hiukan jäissä. Teimme mieheni kanssa elämämme isoimman ja kalleimman ostoksen, joka on vienyt nyt huomiomme täysin. 
Kesä on myös tunnetusti rakkauden aikaa ja tänä kesänä saammekin juhlia kaksiakin häitä. Toiset häät olivat jo lauantaina ja toiset ovat kuukauden päästä. Omista häistämme on kulunut jo neljä vuotta, vaikka toisaaltaan tuntuukin, et vastahan sitä vastasimme papin kysymykseen "tahdon".


 Aurinkoista kesää kaikille, toivottavasti ihanaa aurinkoa riittää vielä pitkään :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Vuosi 2014

Niin se vierähti jälleen vuosi nopeasti eteenpäin. Jotenkin aikuisen silmin tuntuu vuosien kuluvan paljon nopeammin, mitä nuorempana. Tuolloin oli odotuksia siitä, kun on viimein joskus aikuinen. Ja hups vaan, sitä huomaakin olevansa jo vaimo ja äiti :)

Vuoden vaihtuessa mietin, pitäisikö sitä tehdä niitä uuden vuoden lupauksia, mut päädyin olemaan kuitenkin tekemättä mitään erityisiä lupauksia. Nyt en edes tehnyt sinänsä mitään langanostolakkoakaan, mut en sitä aio myöskään liiemmin hamstrata. Josko saisin noita edellisiäkin keriä tuhottua :)

Joululahjaksi tein joitain käsitöitä, joista nyt pieni kooste:

 Kummipoikien lapasia

 Pojalle lapaset, koko 4 vuotiaalle sopivat
lankana kotikulta sukkalanka
 sukat kokoa 38, seiskaveikka+ kotikulta sukkalanka

 koko n. 30 Lankana seiskaveikka+ raita

 Nämä sukat jäivät viel odottamaan saajaansa lahjalaatikkoon.
Koko n. 37-38 lankana seiskaveikkaa


Lisäksi virkkasin siskon tyttärelle vauvanpeiton kastelahjaksi, siitä kuvaa myöhemmin. 
Ja kuten joku varmaan huomasikin, olen viimein opetellut körttisukkien mallineuleen ;)

 Nämä kuvassa olevat sukat ja kämmekkäät saivat omikseen kerhotädit. 

Tammikuussa on valmistunut jo yksi pari lapasia ja toinen pari hyvää vauhtia valmistumassa myös. Ei liene tarvi kysyä, mitähän mallia olen niihin(kin) käyttänyt :)

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Toivottavasti sitä luntakin saataisiin viimein maahan saakka..

P.S.
Jätä jokin merkki käynnistäsi, olisi kiva kuulla onko täällä ketään lukijaa enään jäljellä..