keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Sukkasadon päätös

Aivan aluksi pahoittelen kuvien asettelua, kirjoitusvirheitä yms. Kännyllä tän postauksen näpyttelin ja tämähän ei nyt sit suostunutkaan loppuun saakka olemaan yhteistyöhaluinen :( Jospa kuitenkin selvän saisi.

Niin se vaan tuli marraskuu ja sukkasato päättyi. Onnistuin kuitenkin ylittämään itselleni asettamani tavoitteen
 ja neulomaan sukkia enemmän, kuin yhden parin. Sukkia ennätin neulomaan sadonkorjuun aikana kaksi paria, jotka molemmat tyttärelleni. Ne ensimmäiset esittelinkin jo aiemmin, tässä pitäisi olla
jälkimmäiset, mut kuva vissiin pompsahti jo tekstin alkuun, joten sitä voi ihailla sieltä, tai jos hyvin kävi, niin tästä.




lankana seiskaveikkaa ja palmikko omasta päästäni napattuna :) 
sukat tikuttelin 3.25 bambuilla

Tässä viel kuva palmikosta: 



Poikani kädet oli kasvanut kesän myötä ja lapaset jääneet pieniksi. niinpä hän sai valita langan ja äiti neuloi lapaset. Ja tietenkään se äidin ehdottama lanka ei kelvannut, vaan tämä oli kuulemma parempi :) Nämä neulottu siis Novitan Nostalgiasta 3,25 bambuilla.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sukkasatoa

Sukkasadon korjuu alkoi ja heti 1.9. minäkin otin langan ja puikot esille ja aloin neulomaan. Onneksi sukkasato ei ole vain yhtä kuukautta, muutoin olisi sadonkorjaus jäänyt osaltani vähäiseksi, sain nimittäin vasta eilen viimeinkin sukat valmiiksi ja pääteltyä. Sukat on 6kk ikäiselle tyttöselle sopivat.Lankana 7veikka punaisena ja puikkoina lyhyet 3.25 bambut.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Uusi blogi, vanhat kujeet

Tervetuloa uuteen blogiini. Aiempi blogini oli vuodatuksessa, mutta kun vuodatukseen tuli jotain teknisiä ongelmia ei blogeihin enään päässytkään. Kun lopulta ongelmat ratkesi,
sain pettymykseksi huomata useiden kuvien kadonneen jonnekkin. Nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä pitkän mietinnän tuloksena. Edelleen luvassa on sukkia, lapasia ja joitain ompeluksia, niistä lisää myöhemmin :)
Nyt aloitetaan opettelemaan, miten blggeria käytetään :)
Ja opetellaan uuden blogin myötä vielä uusi osoite.